Tervehdys vaan kaikille! Elämäni on siis tällä hetkellä aika "kuollutta". Olen toki elossa fyysisesti ja toivonkipinöitäkin sinkoilee mieleeni satunnaisesti mutta toivoisin olevani perhonen (tai jonkinsortin korento), joka liitelisi auringon paisteessa polttamatta siipiään...

Riitelin juuri eilen illalla vanhempieni kanssa jotka asuvat tässä samassa kaupungissa. Ehkä olin murrosiässä liian vaisu ilmaisemaan itseäni verbaalisesti(varsinkin vanhempieni kanssa ei juurikaan juteltu aikoinaan) ja nyt sitten vanhemmalla iällä käyttäydyn kuin pahainen "murkku". Ihan hävettää. Saisin pyytää käyttäytymistäni anteeksi heiltä mutta sekin tuntuu jotenkin turhalta...