Ehkä jotkut siivistäni ovat haurastuneet ja jopa mädäntyneet mutta uskon,että sinnikkään työn tuloksena ne voivat herätä taas eloon. Uskonko ihmeparantumisiin? Se pitää minut elossa, se toivo,että joitain ihmeitä vielä tapahtuu.

Heräsin aivan äsken auringonpaisteeseen mikä lämmittää pientä asuntoani suloisesti. Suunnittelen vierailevani heinäkuusssa Porissa jos saan jonkun seuralaisen itselleni mukaan. Täytyy Pori Jazzeilla ( http://www.porijazz.fi ) joskus päästä käymään ja tänä kesänä se imeytyisi ihanana piristävänä ruiskeena suoraan tajuntaani. Keitä sinne menisin kuuntelemaan ja katselemaan? No ainakin ja TIETYSTI Don Johnson Big Bändiä. ( http://www.donjohnsonbigband.com/ )

Tervehdys vaan kaikille! Elämäni on siis tällä hetkellä aika "kuollutta". Olen toki elossa fyysisesti ja toivonkipinöitäkin sinkoilee mieleeni satunnaisesti mutta toivoisin olevani perhonen (tai jonkinsortin korento), joka liitelisi auringon paisteessa polttamatta siipiään...

Riitelin juuri eilen illalla vanhempieni kanssa jotka asuvat tässä samassa kaupungissa. Ehkä olin murrosiässä liian vaisu ilmaisemaan itseäni verbaalisesti(varsinkin vanhempieni kanssa ei juurikaan juteltu aikoinaan) ja nyt sitten vanhemmalla iällä käyttäydyn kuin pahainen "murkku". Ihan hävettää. Saisin pyytää käyttäytymistäni anteeksi heiltä mutta sekin tuntuu jotenkin turhalta...